Hyvää iltaa! Testasin tänään läppärini Y2K1 - ongelmaa ajatellen. Asetin Vistan päivämäärän 31. Joulukuuta vuoteen 2099, maksimi johon Vista päästää. Kellonajaksi minuuttia vaille puolenyö, ja odotetaan! Kävi ilmi, että kellopiiri siirtyy uudelle sataluvulle, mutta vista valittaa kuinka ollaan softan tukeman kalenterin ulkopuolella. As conclusion, rauta tukee tulevaa vuosisataa, mutta softa tuhoaa ihmiskunnan ennen kys. vuotta! Eli kaiken logiikan mukaan maailmankaikkeus tuhoutuu, jos maailmassa on logiikkaa!
Perehdyin jälleen isovanhemmiltani saamaani kuin-486 - koneeseen. Olin aikaisemmin formatoinut kovon ja iskenyt siihen fdiskillä FAT16 - osion. Tänään perehdyin siihen, kuinka dossiin saisi suominäppiksen mukaan. Shift+Ö:stä tuli yhä kaksoispiste, tein mitä vain. Siirryin kysymykseen asentamisesta: Kuinka dossin saa buuttaamaan kovalevyltä? Yllättävän hyvin säilyneestä DOS-ohjekirjasesta luin, että ei ole kauheasti hyötyä kopioida käynnistystiedostoja (Autoexec.bat ja Config.sys) jos jättää komentotulkin (Command.com) pois!
Tästä ohjekirjasta bongasin komennon "Sys C:", joka järjestelmäjuuresta suoritettaessa siirtää järjestelmätiedostot parametrissä määriteltyyn hakemistoon (tässä yhteydessä C:\). Hienoa! Suoritin hänet, ja painoin ctrl+alt+del. Ei, te nykyajan nuoret, en pääse tappamaan prosesseja tai jotain muuta hauskaa. Dosissa ctrl+alt+del kirjaimellisesti käynnistää tietokoneen uudelleen. Otin järjestelmäkorpun tietysti pois ennen rebuuttia ;)
"Starting MS-Dos" teksti tuli näkyviin heti IBM:n logon jälkeen. Käynnistyi suoraan tulkkiin. Ei mainintaa MSCDEX:stä, eli Dosin CD-ajurista. Korpulla autoexec koostui tietääkseni siitä. Mikä on väärin? Miksi ei toimi muu kuin peruskomennot (dir, copy jne.)? Dirillä kun katsoin C:\tä, näin että tuo sys C: kopioi tosiaan vain sen Command.comin. Autoexec, config, ja kaikki .exe, .bat, .sys, .com - tiedostot piti kopioida erikseen "copy A:\*.* C:\" rivillä. Tämän jälkeen ctrl+alt+del . Sormet ristissä, ja kaikki päättyi hyvin! MSCDEX ladattiin käynnistyksessä muistiin! Lukekaa: Pystyin siis käyttämään kustomoitua Windows 3.1 - asennuscd:täni!
Siirrettiin suoritushakemisto R:\lle. Suoritettiin setup.exe, ja asennettiin. Oli tärkeää muistaa asettaa näppislayout suomalaiseksi, ja melko hyödyllistä on myös asettaa maa-asetus suomeksi. Yritin 1024x768 ja 800x600 - resoluutioilla asennusta, lopputuloksena graafinen ympäristö ryssi kuvan täysin. VGA-kuva näkyi oikein. Onneksi olin iskenyt koneen CRT:hen, TFT:llä VGA olisi näyttänyt paskalta.
Jos joku ymmärsi tämän kaiken, kuuluttakoon itsestään kommentteihin :)
Friday, 31 July 2009
Wednesday, 29 July 2009
Virtualisoitu Jaffa
Hyvää huomeniltaa. Tänään en usko luovani mitään uutta ja jännää Yooliin. Tänään teen töitä :D Sain mapin täynnä papereita siirrettäväksi koneelle. Kuinka moni pääsee muuten tekemään töitä itsetekemillään työkaluilla? Tuo ohjelma johon 'siirrän' mapin sisällön kun sattuu olemaan ohjelmoimani.
Pitkällisen, tuskaisan kokemuksen perusteella ja syvällä rintaäänellä voinen todeta seuraavaa: Coolbasici V2:lla käännetyt ohjelmat toimivat järjettömän huonosti Vistalla! Ja virtualisointi ei ole mitään tehottomien kojeiden hommaa. Ajoin Windowseja 98 ja 2000. Sen näki kuinka koko kone kaatui rasituksessa.
Iltasellakaan en usko edistyväni yoolin suhteen. Oletan että nuo pari ihmistä tulevat yökyläilemään.
Sain muuten järkyttävän mahtavan sydärin. Asetin tuota blogisivulla olevaa countdown-gadgettiä syyskuun 19. päivään. Tähän kuuluisaan päivään on vain 52 päivää aikaa, tänään, 29.7.

Labels:
Virtualisointi,
Yökyläilyä,
Yool
Tuesday, 28 July 2009
Pitsaa
Ei hitto... Olen hämmästynyt. Index toimii! Sivu ja yläpalkki, taustakuva, linkki blogiin! Hämmästykselläni ei liene rajoja!
Ja muitakin uutisenoloisia, tänään täällä töissäni on lounaana pitsaa. Se tarkoittaa että saan rahaa. Se tarkoittaa että lopultakin omistan tämän tietokoneen jolta kirjoitan! Mahtavaa!
Sonata Arctican kaupasta on tulossa levyjä. Aikaisintaan 28. ensi kuuta pitelen käsissäni uutta singleä, The Last Amazing Grays. Jos saan broidiltani rahaa, pistän EMP.fi:stä tilaukseen Sirenian debyytin ja kakkoslevyn. Syksy taas tulossa, tästä loppukesän ostohuumasta päätellen. Muttasiis, sittamuus, Yoolin etusivu on päivitetty toimivaksi. Ihastelkaa! (Ja sivusto tulee vaatimaan vielä runsaasti töitä)

Ihanata, ihanata, hullut ei saa puuroo kun mikro ei toimi
Noniin kansalaiset. Uppasin betan tuosta etusivusta, linkkisivusta ja vanhasta indexistä. En suosittele vilkaisemaan! Osoitteet ovat http://yearofourlord.webs.com/ http://yearofourlord.webs.com/linkit.htm ja http://yearofourlord.webs.com/vanha_index.htm
Ja voinette huomata ettei puolet mistään toimi! En tiedä onko websin palvelimella jotain Fronpage 2000 - softan kehittelemää purkkakoodia vastaan, vai mikä on. Taustakuvat eivät toimi, vaikka polkuviittaukset koodissa ovat omien silmieni mukaan oikein. Polun images/vuosi09.jpg takaa löytyy kyseinen kuva, mutta ainakaan oma Firefoxini ei saa kuvaa taustaksi... No, eipä ainakaan näy sitä "Ooops - webs didn't found your taustakuvaasi" - textuuria.
Ja toinen huomionarvoinen seikka! Näettekö yhdelläkään näistä kolmesta sivusta ylä- ja sivupalkkia!? Mikä tarkoittaa käytännössä, että koko navigointisysteemi pissii. Ja se nyt taas pilaa kaiken.
Jos ei jotain hyvääkin, tuolla linkkisivulla on se linkki fairandcrueliin. Linkin kuva oli pitkään Oops - image was not found, mutta nyt se toimii. Ja Herra Kummivanhempienipoika (Mikä on oikea nimitys?) saanee tänään tietokoneensa. Toivotan onnea kasaukseen! Laitteistopuoli on loppujen lopuksi paljon helpompaa ja järkevämpää ja loogisempaa kuin ohjelmistopuoli :)

Monday, 27 July 2009
Varsinainen Aloitusteksti ™
Minäkin sorruin siis lopultakin ammattimaiseen bloggaukseen. Sen sijaan että olisin jatkanut elämääni jollain pienellä sivustolla, jonka yksi ominaisuus oli bloggaus, perustin tälläisen harrastuneisuuteeni etäisesti liittyvän blogin.
Eli, kansalaiset! Kaikki jotka eivät tunne www.Yearofourlord.webs.com - sivustoa, odottakaa että saan julkaistua uuden version sivustosta. Jos joku tuntee sen, ollos tervehditty veli tahi sisar! Jalo tarkoitukseni oli saada sivustosta helpommin ylläpidettävä. Sen sijaan että kaiken materiaalin olisi joutunut uppaamaan jonnekkin jenkkeihin websin palvelimelle, olisi riittänyt että kopioisin materiaalin johonkin tiettyyn kansioon koneeni kovalevyllä. Hyvältä kuulosti, mutta sivuston osoite olisi muuttunut mutoon xx.xx.xx.xx:xxxx/index.htm, eli IP:PORTTI/ETUSIVU. Hitto, se webs-URL on paljon yksinkertaisempi (helpompi muistaa, enkä joudu päivittelemään muuttuvaa IP:täni joka helkutin kerta nettiin kun buuttaan routerini, eikä Firefox-plugininä toiminut serverisofta edes toiminut joka latauskerralla).
Tämän pitkän mietiskelyn jälkeen päätin muuttaa Yool.websin etusivun nykyiseen muotoon: Kun saan silloisen ohjelmointiprojektini valmiiksi, keskityn sivuston tekniseen hiomiseen. Siirtymän toteutan sivu- ja yläpalkeilla, ja perehdyn siihen kuinka iskeä koodiin hakusanoja joilla esim. google löytäisi sivuston.
Eli, Doors Wihta 7 on valmis. Sähellettyäni sivuston valmiiksi, uppaan Sivuston ja DW7:n nettiin. Sitten keskityn DW7Ultimateen, vähänniinkuin DW7 mutta aidolla toiminnallisuudella eikä vain silkka roskaohjelma.
Suosittelen myös Fairandcruel.webs.com - sivustoon perehtymistä. Kyseinen projekti on melko lailla samanmoinen kuin Yool, mutta pääasiallisena adminina toimii kaverini enkä minä.

Subscribe to:
Posts (Atom)