Tuesday 11 May 2010

Siputtanian Aikakirjat

Muistaakseni viimeistelin Siputtanian Kolmannen Ilmestyskirjan marraskuussa 2007. Nyt, kaksi ja puoli vuotta myöhemmin, löydän itseni aamubussista viimeistelemästä Siputtanian Aikakirjat - teosta. Kiitänpä näin alkuun jokaista kiitoksen ansaitsevaa siitä, että auttoivat tässä saavutuksessa. Kahden ja puolen vuoden aikana ehti jo mennä usko koko tarinaan, mutta nyt se on tehty.

Kiitos

Siinä missä Kolmas Ilmestyskirja perustui laajaan ja pitkään tarinaan, viisi kirjaa, Aikakirjoissa on vain kolme kirjaa, joissa olen keskittynyt enemmän pieniin yksityiskohtiin. Ensimmäinen tarina sijoittuu aikaan kymmenen vuotta Ilmestyskirjan lopun jälkeen. Siinä käydään yhä Siputtanian kolmannen valtakunnan perustamiskahakoita. Toinen kirja taas sijoittuu 1400-luvun alkuun, missä sankariemme on päästävä Pötötys-Poliksessa johtavaan asemaan. Kolmas kirja alkaa pari viikkoa toisen lopun jälkeen, ja tapahtumapaikka on todellinen yllätys. Tässä viimeisessä kirjassa valaistaan Kolmannen Ilmestyskirjan Roskateamin ja muiden henkilöiden menneisyyttä.

Kolmannen Ilmestyskirjan tarinoiden keskimitta oli noin viitisenkymmentä sivua fonttikoolla 20 fontilla Times New Roman, Aikakirjojen tarinoiden keskimitta samoilla muotoiluilla on noin sata sivua.

Seuraavaksi käyn läpi helvetillisen editointirumban ja sen jälkeen kirjoitan epilogeja ja prologeja samaan tapaan kuin Don Rosa on kirjoittanut kokoelmiinsa. Tämän jälkeen saatan jopa julkaista Kolmannen Ilmestyskirjan ja Aikakirjat Yoolissa. Tämän jälkeen aloitan varmaan tarinan, joka valaisee tarinoissa esiintyvän Kuningas Roskan historiaa. Tämä kaikki koulun ja koodauksen ohessa!

No comments:

Post a Comment